01.06.2009 - 23:36
Turo & Mari jäljellä. Henkinen tuki oli mukana eli Epis ja Heidi.
Viikossa kokeeseen ei fiksu veto, mutta kun on Turo pappa sen kanssa voi mennä mihin vaan... Kiireinen viikko ja kaksi reeni päivää jäi välistä. Turo räjähti keskiviikkona, joten lepopäivä ja yksi tuttu turvallinen päivä "lepoa" (eli vain uidaan) ennen koetta pidettiin. Lukuunottamatta ruoka haettiin kepeiltä tuosta pienestä peltopläntistä. Vastassa jana ja keppi ongelma. Itse jälkeen en panostanut, koska osaahan se jäljestää. Pientä tarkkuutta toisin voitais hioa. Kaikkee kokeiltiin, mitä tuli mieleen, mutta ei aivan tullu valmista. YLLÄRI! Jossain vaiheessa esineruutuki alko tökkimään. Epätoivo ja kaikki sen kaverit meinas iskeä. Noh jana saatiin hetsaamalla "kuntoon" eli teki sen 50m irtaantumisen melkeen kokonaan. Janalta -4 pistettä. Heti alkuun harha jäljellä oltiin, mutta ei aikaakaan kun oltiin taas omalla. Ilma oli ihan hirvee hellettä pukkas. Vesikin jäi autolle. Onnex pappa on terästä ja jakso jäljestää koko matkan. Aikakin riitti hyvin. Mutta se tärkein eli kepit jäi metsään. Ilmas ensimmäisen viikonvanhan kepin, enkä siinä pienessä jännityksessä huomannu päivämäärää katsoa ylläri. Turo käveli hienosti kaikkien muiden päältä ei pienintäkää ilmasua havaittavissa. Keräsin mitä näin eli 4 keppiä. Maastosta lähdettyämme luovuttamaan keppejä luulin että meillä on viisi keppiä. Siellä onnex mulle kerrottiin ettei ole kuin neljä. Kutonen kuitenki löyty.
Turo päätti esineruudussa viimeisessä kolmessa treenissä ettei jaksa hakee kun yhden esineen. Siis meni ruutuun mut taisi harrastaa siellä vain kesäjuoksuaan. Karjasin siinä joku treeni että tuo nyt se perkl lelu tänne.. niinpä ne loput tuli sille päivää aika nopsaaki. Lohtajalla käytiin harjottelemassa maanantaina niin Turo lähti meidän hakualueelle juoksentelemaan. Sama jatku ihan tortain reeniin asti. Vähä oli epävärma fiilis taas..Noh, kokeessa Turo oli ainut koira, joka toi kaikki kolme esinettä ja täydet pisteet . Onnex sain aihetta hymyyn ennen tottista.

Kuva Heidi Siipo
TOTTIS 92 PISTETTÄ
Mun tukijoukot mihin tuli lisäx Niina tottista katsomaan huomes, että musta tulee Äijä PK-tottiksessa. Siis kävelen eritavalla ja asenteella . Turo suoritti elämänsä ensimmäistä kertaa tottiskaavion eka ja sitten vasta paikallamakuuseen. Seuraaminen OK ei poikittanu ainakaan koko aikaa ja vasta laukauksien jälkeen alko painamaan. Hlöryhmä ok. Liikkeestä istuminen ohjaajalta ihan sika iso apu... piti varmistaa. Kerrankin, joku tuomari sano että sen istuminen on nopea (pysähdyin melkeen). Liikkeestä maahan ok ja luoksetulo ihan jees lukuun ottamatta sitä ettei Turo osannu tulla sivulle. Treenasin sen ennakoistia ennen kehää ja ilmeisesti päätti ettei kannata tulla sivulle ollenkaa.. nolo jos oisin. Noh, liikkeestä seisomisessa liikku etiäppäi askeleen tai jopa 2 ja teki luoksetulossa saman homman eli ei sivulle. Tasamaanouto 2kg kapula yhden kerran kokeiltiin maanantaina ja hyvin toi. Hyppy noudossa hipasi aivan olemattomasti tassu hyppyyn takasin tullessa. A-este meni hyvin ja kauniisti. Eteenmeno meni myös putkeen. Paikallamakuussa ei ongelmia ja ohjaajakin muisti ettei sano toista käskyä Kehityskelpoinenko no en..
Tuomarin kätellessä mua Turo päätti sitten nousta ja hieman provosoida tuomaria. Onnex käyttäyty ja päästiin autoon asti "hallinnassa". Turon paikallamakuun aikana tapahtu yks tappelu kehän ulkopuolella.





Tottiskuvat napsi Epis

Skidi treenas viimeviikolla pariin otteeseen agilitya. Tiedän, että enemmän pitäs. Putkelle irtaantuminen voi sitten tuottaa tuskaa. Kaikki menee aina hyvin kunnes tulee kontaktiesteet kentälle. Siispä kontakti esteet on kentällä mutta en päästä neitä sinne, kun vasta kisoissa. En tiedä onko fiksu veto, mutta katsotaa. Yksittäin ehkä voin ottaa, mutta radalle ei saa mennä. Putket vois mun puolesta vaikka hävittää kokonaan... mistä näitä ongelmia tulee .
Tuima on kävässy, myös liitelemässä. Ollaan hiottu BH.ta ja vähän tokoa. Ilmoittauduin kokeeseen, mutta peruin sen... Koska asutaan kisoissa, taloudellinen tilanne on kurja ja olis pitänyt lähtee niin kauas sekä se ei ole vielä valmis sinne tai olis mutta annetaan kasvaa syksyyn...
Tämä viikko hiotaankin sitten <3 TOKOa <3. Siis tuttua ja turvallista. Tänään aloitettiin ja kaikki liikkeet meni erittäin hyvin. Pappa oli super iloisella TOKO tuulella. Katsotaan kuinka käy sitten lauantain kokeessa.
19.05.2009 - 21:55
Taituri pappa käväsi hakukokeessa hakien nimensä eteen uuden tittelin eli HK1. Koira oli ihan niin loistava, kun treeni määrällä voi olettaa, mutta ohjaaja vaihteeksi sekoili kokeessa.

Treenit ovat menneet vaihtelevalla menestyksellä. Umpipiiloja ollaan paukutettu koko viiko. Maalimies on ollut milloin missäkin esim. lehtiroskiksessa, vaatekaapissa, ulkoroskis kehikossa jne.. Kaikkea sitä joutuu tekemään umpipiilojen takia. Kiitos maalimiehille eli Epikselle ja Annelle sekä Lohtajan haku porukalle. Ilman teitä ei tuo titteli komeilisi Turon nimen edessä.
Kokeessa haku osuus meni koiran osalta hyvin siltä osin mitä sille on opetettu. Ohjaaja siellä sekoili, minkä ehti ja oli aivan hukassa. Jännitin aivan sairaasti. Hyvä, kun muistin hengittää. Turo ei osaa risteillä, ylläri... Ekat kaksi pistoa meni loistavasti ja sitten alko menee miten sattuu. Eli emme ole harjoitelleet, kuin muutamaa kerralla. Kuitenkin kaikki kolme ukkoa löyty. Yksi maalimies oli, jossain siinä alussa :o) Muisti pätkii ja kaksi muuta aivan takalinjan takareunassa. Myönnän, että toisen takalinja ukon löydyttyä meinas usko loppua. Luulin, että malimies on jäänyt matkan varrelle. Kuitenkin "reippaana" lähetin vielä toiselle puolelle (luulin T.n sen jo tarkastaneen) ja Turo lähti kaahaamaan alueelta ulos. En pysäyttänyt sitä kuitenkaan ja niinhän se maalimies löyty. Pisteitä tästä osiosta saimme 166. Ilmasut oli hyvät. Ei pätkimisiä, jopa umpipiilolla hieno ilmasu. Johtuu varmaan sunnuntain reenistä, missä Anne teki kaikkensa viihdyttääkseen papparaisen :o).
Esineruutu seuraavana pelon aiheena. Emme ole harjoitelleet koskaan niin tiheään metsikköön ja kaikki kaksi tai kolme esineruutua takana tälle keväälle. Lähetin ensin vasemmasta reunasta. Turo lähti jälleen kaahaamaan metsään ja juoksenteli siellä hetken. Kutsuin takasin ja lähetin uudestaa. Esine, mikä löyty oli aivan oikeassa etu reunassa. Palautus hyvä. Täydet 30 pistettä. Jätettiin Turolle, myös sunnuntaina esine metsään se oli kyllä toisessa metsässä, mut toimi. Käytettiin Annen kaikki parhaat lelut sunnuntain reenissä :o).

Sitten se vihon viimeinen osuus, mikä on meille kaikista pahin eli tottistelemaan. Ohjaajan ilme valokuvassa kerto kaiken se ei kuitenkaan ollut julkaisu kelpoinen. Ensin paikalle makuuseen. Siellä, joku tumpelo sano kaksi maahan käskyä eli toisen jättäessäni koiran. Tämä ei siis ollutkaan TOKOa. Sitten koira autoon hetkeksi ja sitten suoritettiin kaavio. Ohjaaja taas sekoili siinä välissä. Seuraaminen oli OK. Ampuminen jännitti eniten ja pappa siinä kohtaan hypähti ja meni matalemmaksi, kuitenkin jatko reippaasti eikä reakoinut enään toiseen laukaukseen, JEEE. Liiikkeestä istuminen meni seisomiseksi. Liikkeessä maahanmenossa oli maassa ja luoksetulokin OK. Tasamaanoudossa hirmu hidas palautus vauhti. Hypyssä takasin tullessa kops kops ja oli mun varpailla. A-esteellä meni ja haki kapulan, sitten se pahus kiersi esteen. Eteenmenossa lähti hyvää vauhtia ja meni maahan. Ilme oli maahan käskyn jälkeen kysyvä, koska tätäkään ei olla treenattu. Pisteitä tottiksesta tuli 86.Tottista/Tokoa koko elämä, eikä milloinkaan saada sitä mallilleen. Katson peiliin, okei treenataan treenataan lisää.
Koko hommasta kertyi 282 pistettä. Jännityksen lauettua meinas tulla itku :o). Ai, minäkö jännittäjä. Onnex tytöt oli kokeen ajan kotona syönyt mun leivän ja pääsin grillille. Helpotti kummasti oloa ja pystyin olemaan jo todella iloinen papparaisen tuloksesta.
Koiruuteni oli koko kokeen ajan hyvin motivoitunut ja energisellä päällä. Lukuunottamatta tottista. Tyytyväinen pitää olla ja lisätä treeniä, mikäli aijon PK puolella jatkaa kisaamista. Ohjaajan pitää mennä, johonkin hermo hoitoo.
Viime viikonloppuna Arto piti tottis ja jälki kurssin. Tuimis ja Turo osallistu. Tuimiksen tottiksesta ihmeteltiin sen seuraamista ja ihmis kammoa. Turtles pappa teki niitä näitä ja otti henkilö ryhmän noin viiden vuoden tauon jälkeen. Jäljet ajoin, myös molemmille. Suvi teki Turolle kauheen pitkän jäljen ja se vanheni yli 2 tunteroista. Tuimikselle pikku jälki ja loppu meni ok. Alkuun pientä haihuilua. Turo teki ensin keppi jäljen pellolla, missä oli noin kolmenmetrin välein keppejä 15kpl. Annen hajustamia. Nostihan se niitä. Sitten mentiin jäljelle. Janalla tuli ulostus... joo lenkitän koiran ennen treeniä. Sitten päästiin jäljelle. Ajo ihan suht ok, välillä pyöri, mutta pääasiassa koko ajan hyvin tarkkana. Turoa on niin helppo lukee milloin on jäljellä ja milloin hukassa. Eka keppi nousi ja toinen jäi maahan nostin sen itse, koska en halunnut puuttua nyt siihen vaan keskityttiin tähän tarpeeksi vanhaan jälkee. Jälkikäteen ajateltuna olis pitänyt muistuttaa, että nosta ne kepit. Kolmas jäi maahan kävelin yli. Neljäs nousi, kuten viides ja kuudes löyty taas kävellessäni sen yli. Voi ei!! Siis pientä keppi reeniä tarvittaisiin. Oltiin kuitenkin jäljellä ja ylitettiin polkuja ja tie. Meinas lähteä pellolle harha jäljelle ei kuitenkaan mennyt vaan palasi omalleen. Janaa ja keppejä siinäpä meille ohjelmanumeroa. Skidi teki raha etsintää pellolla, jäljesti tuiman jäljen yksin ja nautti taas kaikkien huomiosta. Temppuili oman aktivointi osuutensa.
Muuten viime viikko meni agissa ja aavistuksen tokoillessa. Toko on nyt hieman jäänyt taka-alalle. Tuimiksen BH tottis on vaiheessa. Torstaina käytiin treenaamassa Niinan, Annen ja Heidin kanssa tottiksia. Kyllä ne siitä alkaa luonnistuu hiljalleen.

Hilleri napsi kuvat..
10.05.2009 - 22:14
Olemme olleet hirmu aktiivisia viime päivityksen jälkeen. Menin sekaisin ja ilmoitin Turon kolmeen EVL-kisaan + SM TOKO, haku- ja jälkikokeeseen. Tuimis tuli ilmoitettua BH ja TOKO voittajaluokkaan. Skidi taas pääsee formuloimaan agility puolelle. Tekemisen puutetta ei siis meillä ole. Turon hakukisat on reilun viikon päästä ja kahdet haku treenit takana tälle vuodelle. Hyvin menee mutta menköö. Tänään Lohtajalaiset tulivat Kannukseen reenaamaan hakua. Turo teki tyhjän piston ja haki kaksi maalimiestä ilmasulla. Umpi piilolla haukku kaksi kertaa ja yritti murtautua piiloon... Ohjaajalla meni hermo ja sen jälkeen Turo ei ilmaissut enää umpipiilolla. Loppuun pari haukkua umpipiilolle ja palkka. Työstettävää onneks siis tuli taas..
Esineruudussa pari vieraan hajuista esinettä ja ne löyty ilaman ongelmia. Sitte tottistelemaan ja kaikki meni ihan OK. Hypyllä tuli mennessä ainut kosketus virhe. Parannettavaahan aina löytyy.

Viime viikko Turolla meni jäljestämisessä. Pari ensimmäistä jälkeä oli loistavat ja loppuviikon jäljet suorastaan kaaosmaiset tai yksi... Pellolla ollaan taas alotettu ja siirryimmekin metsään ongelman ratkaistuamme. Jana on seuraava treeni aihe siellä puolella. Kepit meinas jäädä pellolle pitkän tauon jäkeen, mutta muistutus niin ne ilmaistaan ilman ongelmia.
SM TOKO rintamalla on tapahtunut edistystä. Turolla menee ihan jeees moni liike. Viimeviikolla tapahtui ihme ja Turo teki kaksi liikkeestä istumista nopeaa ... Seuraamiseen se on nyt poikittamisen sijaan keksiny, jonkun hyppy tekniikan eli joo mielenkiintoa riittämiin. Viime reeneissä oli jopa hyvin vapautunut. Pappa siis edistyy hitaasti mutta varmasti.

Tuimis aloitti BH-kaavion tekemisen hieman epämiellyttävässä mielentilassa. Huomasin kaavaa kokeillessa ettei ole koskaan seurannut noin pitkästi. Täyskäännökset on kaaosmaiset ja seuraaminen itsestään on hyvin tiivis välillä. Painamalla painaa jalkaa. Onneks T & T-T menee samaan reeniin.. taas tarvitaan naksuttelijaa! Liikkeestä istuminen on epävarma. Paikallaolo onnistuu häiriössä hyvin.

Agilitya ollaan otettu ahkeraan. Tuimis rakastaa yhä liitämistä. Pientä radan pätkää ollaan otettu yhä. Edistys askel on tapahtunut keinulla.. neiti menee sen jo reippaasti sekä ihan itse eli me voidaan sittenkin päästä joskus agility kisoihin. Kepit (12) menee ilman apua minun kävellessäni noin metrin päässä. Vauhtia niissä ei ole yhtään, koska keskittyy menemiseen. Varmuutta siis lisää ja sitte vauhtia. TOKOa ollaan yllä pidetty. Tuima on tehnyt esineruutua pari kertaa. Irtaantuu huonosti, mutta hajun saatuaan palauttaa lelun ilman ongelmia. Käyttää hyvin nenää.
Skidi on TOKOillut, agiliitäny, tehnyt esineruutua yms.. Esteiden hinkkausta ja ne vähemmän reenatut esteet ovat olleet työn alla.
Saanen esitellä teille naapurini, kummipoikani ja porsaisen ystävän
ACI


Vihdoin on ACII ja TUROO 
Pikkumies muutti naapuriimme viime perjantaina. Kaikki porsaat ovat uuden tulokkaan nähneet ja kaikki ovat ottaneet uuden tulokkaan hyvin vastaan. Aci on hirmu reipas, päänsäpitävä ja hieman itsenäinen. Haasteellinen paketti, joten onnea naapureille uudesta perheenjäsenestä! Mitä enemmän haastetta sen parempi.
Epis lupasi, että saan reenata Acia, joten:

Näyttely reeni on aloitettu

Kumarra ja peruuta on aloitettu

Tapettu pullo ja vietetty laatuaikaa. Tuimis on Acista ihan in lovee.....
Ei muuta kun reenaamaan...
25.04.2009 - 19:55
Ensimmäiseksi haluan kiittää SUVIa, tästä mahdollisuudesta eli pääsimme vain ansiostasi näyttelypaikalle. Olemme velkaa sen yhden miljoonan, jos nyt sekään riittää ... Lisäksi iso KIITOS Epis tädille kahden porsaan hoidosta... ja kasvattajalle kauniista koirasta!

JUN Solvallarens Becca ikä 16kk
Tuomari Natalja Nekrosiene Liettua
(Tulkki Suomensi arvostelun näyttelypaikalla)
16kk, hyvä koko, feminiininen pää, vähän alaskiinnittyneet korvat, enemmän suora kaula, suora selkä, melko jyrkkä lantio, hyvin kaareutuneet kyljet, hyvät lavat. melko hyvät takakulmaukset. hyvät sivuliikkeet, miellyttävä luonne.
Tuomari oli tiukka. Jakoi BC kehässä vain neljä ERIä. Hyvin liikkuvat koirat pärjäsi, tällä tuomarilla. Jakoi T:tä urakalla taisi EVAn antaa, myös jollekkin. Mutta tosi hyvä, ymmärsi kauniin päälle 
Olen niin ILOINEN .. Viime päityksen tiimoilla olemme harjoitelleet jo tutuiksi tulleita TOKO liikkeitä. Ohjattunouto ja tunnari on ollut Tuiman viikko aiheena + kaikki muut. Edellä mainitut ollaan reenattu vain vähän tähän asti. Tuimiksen lemppari TOKO liike on, myös löytynyt ja se on ohjattu. Kaahailee 100 lasissa... Tunnarissa keskittyy aivan loistavasti, eikä ole aikonutkaan vielä mennä ei omalle kapulalle. Saapas nähdä, milloin saan ongelmia sinnekki. Turo on ottanut, myös näitä tooooosssiii vaikeita liikkeitä eli tunnaria ja ohjattua. Tunnariin löysin, ehkä ratkaisun ja sen on niiiiiiin NOLO etten kehtaa kertoa edes millä olen sitä yrittänyt pilata ... Noh oppia ikä kaikki... Ohjatussa on ollut kaaret hukassa, mut eiköhän ne sieltä löydy taas "pienellä" reenillä. Turo on ollut, koko viikon hirmu epävarma suorituksissaan. Olin sille varmaan liian vaativa meidän SM reeneissä... hmm... Skidi senkun TOKOilee vaikka AGI uraa pitäs tehdä. Laiskalle ohjaajalle ei voi mitää.
Huomenna Vaasaan ja sieltä reenaamaan!!
20.04.2009 - 22:03
Hieman omistaja on ollut laiskanpuoleinen päivityksissä. Taitaa tuo face viedä tämänkin ajan ...

Olemme harrastaneet vähän kaikenlaista. Skidi agilitya, tokoa ja koripalloa. Tuima-Tyyne agilitya, tokoa, BH kaavion liikeitä ja koripalloilua sekä pyöräilyä & mätsärissä kävi pyörähtämässä. Turo tokoa, hakua, koripalloilua ja omistajan hermoja raastanut tyttösten juoksuajan.
Valkoinenpaimenkoira Viki kävi "lomailemassa" meillä viime viikon. Viki kävi mätsärissä ja näyttelytreeneissä. Tokoa ja pyöräilyä harjoiteltiin ahkeraan.
Tuiman ja Vikin askelluksen korjaus on ollut päätavoitteena. Mätsärissä menikin molempien juoksu osuudet hienosti pitkällä askeleella. Vikin kanssa kävimme Sievin järjestämässä mätsärissä hakemassa BIS 3 palkinnon. Viime maanantain mätsärissä 74.stä isosta aikuisesta Viki tippu kuudentena pois kehästä ja nauhan väri oli punainen. Arvostelevana tuomarina oli virallinen näyttely tuomari. Lilli, Niina, Kira, Hilma, Heidi, Tuima ja minä matkustettiin tilaihmeellä Oulaisiin asti ja hyvin mahduttiin.
Skidi on pitänyt tosiiii pitkän agility tauon juoksun takia. Hirvitti ihan mennä ensimmäinen rata sen jälkeen. Rata oli mölliluokan tasoa. Koira toimi kuin unelma, kuunteli koko ajan, ei tiputtanut rimoja... Olin aivan SUPER iloinen, kun pieni formula meni täysiä, mutta ajatuksen kanssa.. Parit treenit ollaan sen jälkeen otettu ja ne on mennyt, myös hyvin. Aivan liian vähän ollaan harjoiteltu ajateltuna sitä meidän ensimmäistä starttia. Aika meinaa loppua, koska on niiiiiin paljon reenattavaa... (seliseli..) TOKOssa ollaan vaan ylläpidetty muistissa erikoisvoittajaluokan liikkeitä. Hakumetsässä Skidi kävi "hieman" possuilemassa maalimiehille. Haukku ensimmäiselle maalimiehelle varmaan kymmenisen kertaa ja varasti lelun... hmm.. Toiselle haukku ja yritti taas varastaa lelua. Kyllä Skidi tietää milloin palkan pitää tulla. Menin itse lopuksi maalimieheksi ja ei yrittänytkään possuilla. Treeni kaverimme oli ihmeissään pienen neitosen käyttäytymisestä, koska on yleensä sädekehä päänpäällä nyt se muuttu sarviksi eli näytti todellisen luonteensa. Onnex se on neidille vain hauska harrastus.
Tuima on käynyt, myös harrastamassa agilityä. Ylikierroksille meinaa välillä neiti päästä ja silloin ei pysty muuta kuin juoksee. Tiukassa käskytyksessä pysyy aisoissa ja menee hienosti, jotain pieniä radan pätkiä. Osallistuttiin ennen juoksua mölliagilitykisoihin, josta saimme hylyn. Vauhtia on paljon, mutta rimat pysyy ja kuuntelee hyvin. Tokossa ei mitään erityistä mainitsemisen arvoista kehitystä. Kaikki on niin kesken. Ihan perusjututkin eli töitä riittää. Liikkeestä istumista ollaan hinkattu urakalla ja se on nopea, ainakin minun näkökulmasta katsottuna. Henkilöryhmää ollaan alettu ottamaan ja ei ole painistunut ihmisistä. Koira toimii ulkona hyvin ja hallissa ei sinne päinkään. Käytiin harjoittelemassa, myös maneesissa missä ihq hevosen hajut yms. Maneesiin mennessä piti pelätä kaikkia esteitä ja hajua, mutta heti ensijännityksen jälkeen toimi kuin unelma. Juoksu ei jättänyt jälkeensä mitään vaivaa . Oulaisten mätsärissä haki sinisen nauhan ja lensi melkeen heti pois kehästä. Ihmeellistä vaikka onkin niiiiiiiiin kaunis . Lauantaina on totuuden paikka eli menemme Vaasan KV näyttelyyn hakemaan sitä ROPpia.. vai mikä se oli... Vapaa kasvatuksen saanut luonnonlapsen mielestä näyttely treenit on "eläinrääkkäystä". Pitää olla kytkettynä hirttosilmukassa. Etujalat vinossa ja kaula puuttuu neidin seisoessa. Onhan tässä vielä aikaa harjoitella kauniina olemista. Toivottavasti tämä yksi näyttely riittää. Eilen Tuimakin pääsi hakumetsään ja otti rulla ilmasua pelkästään. Rulla haettiin täysiä ja palautti sen hienosti. Onnex oli nännäri mukana ja "vieraiden" kanssa leikkiminen oli kivaa. Eka kerta ja homma heti "hallussa"...
Turo on tehnyt TOKOa ja huutanut naisten perää. Meidän suhde aina hieman kärsii näinä aikoina. Molemmat käy hiilenä. Onnex ne on taas ohi. Turo kävi, myös maneesissa harjottelemassa. Paineistu paikasta sopivassa määrin ja suoritti kaikki liikkeet täysiä ja erinomaisesti. Muuten tekee tasasta työtä pappamaiseen malliin. Hakumetsässä tehtiin ensin näkölähtö pitkän tauon jälkeen. Käyttäytyi hyvin maalimiehellä ja ilmasi Turomaiseen tyyliin kauniilla äänellään. Toinen maalimies oli valmiina piilossa pressu/verkon alla se meni hyvin. Kolmas maalimies oli umpipiilossa ja siellä oli hirmu epävarman oloinen. Menin itse tälle viimeiselle piilolle ja lopetti haukkumisen vähänväliä. Saatiin kuitenkin maalimies ylös ja tehtiin näkälähtö umpipiiloon. Käänsin koiran ja lähetin piilolle. Kappas ei enää mitää ongelmaa. Harjoittelemme siis umpipiiloja ja minun lyllerrystä piilolle asti. Turo starttasi tänään SM TOKO joukkueen harjoitukset. Tehtiin paikalla istuminen (muut otti maahanmenon ja menihän T muiden käskystä maahan..argh..), Luoksetulo (löysähkö ja minun kolme sormea taas heilahti...), Ohjattu (jäi tuijottamaan liikkuria, jouduin mainitsemaan haloo että sain kontaktin, meni merkille mutta kiersi kaukaa ja kapulan haku oli melko suora..argh..), Ruutu (meni merkille erinomaisesti ja ruutuun, kuunteli käskyt ja seuras erittäin hyvin loppuun asti.. jee...). Nyt tosissaan aletaan vetämään pieniä reeni pätkiä monta kertaa päivässä tai en kehtaa lähtee niihin SM kisoihi.
Jopas tuli taas kirjotettua sekavia... jatketaan aktiivisemmin päivitystä!

|
Turbo Turo Tornaado

FIN TVA BH JK3 HK1 TURO
Eyewitness Pot Of Gold
FIN TVA BH Skidi
Solvallarens Becca
 Tuima-Tyyne
2008 10.9. Mölli toko sij. 1/8 ikä 8kk 8.11. Mölli alo 196p sij. 1/3 ikä 10kk 12.11. TOKO alo 192,5p 1/11 ikä 10kk
2009
11.3. TOKO avo 182 sij. 1/7
Sivulla ollut (6.1.09)...
|